Raili Mikkanen – Koukussa Kirjoittaja Raili Mikkanen on päässyt haastattelemaan kahta nuorta naista, jotka ovat entisiä huumeenkäyttäjiä. Kirjan teema on siis nuorten huumeiden käyttö 90-luvulla ja sen seuraavat vaikutukset. Kirja on myös päähenkilön Sannan elämänkerta, ja se alkaa, kun hän oli 6. Sanna on rikkaan perheen tyttö ja saa aina haluamansa. Sannalla on myös kova näyttämisen halu, ja tarve olla kovan tytön maineessa. Hän alkaa käyttää alkoholia reilusti jo 12-vuotiaana. Sannan kouluun tulee uusi oppilas nimeltä Titta, ja heistä tulee parhaita kavereita. Titta on vanhempi ja rikkaasta perheestä myöskin, lisäksi tytöillä on yhteinen harrastus, ratsastus. Tytöt alkavat viettää entistä enemmän aikaa keskenään eikä heitä juuri koulussa enään näy. Sannan huumeiden käyttö alkaa, kun hän lähtee vaihto-oppilaaksi Amerikkaan. Kun Sanna palaa takaisin Suomeen, hän tietysti kertoo tapahtumista Titalle, ja näin he alkavat yhdessä käyttää myös Suomessa huumeita. Kierre alkaa miedoimmista